Olen aloittanut hoitourani valmistumalla refleksogiksi eli koko kehon vyöhyketerapeutiksi v. 1996. Hierontaterapeutin koulutuksen kävin v.2000 jonka jälkeen kävin koulutetun hierojan koulutuksen v. 2001. Ja kun innostusta riitti niin v. 2004 suoritin vielä jalkojenhoidon ammattitutkinnon (AT). Viimeinen tutkinto on v. 2021 suoritettu hierojan erikoisammattitutkinto, josta sai nimikkeen Lymfahieroja (EAT).
Monenlaista näihin liittyvää lisäkoulutusta olen myös vuosien varrella käynyt. Ammattitaitoaan on hyvä jatkuvasti kehittää. Olen myös muutaman vuoden ottanut hierontaopiskelijoiden näyttöjä vastaan Länsirannikon Koulutus Oy WinNovassa.
Oman yritykseni perustin v.1999. Olen Valviran hyväksymä terveydenhuollon ammattilainen ja kuulun JulkiTerhikki rekisteriin.
Vastaanottoni sijaitsee Kalannin keskustassa, jonne myös lähikunnista on lyhyt matka, esimerkiksi Laitilasta ja Uudestakaupungista. Liiketilani oven eteen voi pysäköidä ja kulku tiloihin on esteetön.
